Jos joskus löydän sen totuuden,
totuuden, jota jokainen etsii.
Tahdon jakaa sen maailmalle,
jotta jokainen ymmärtää.
Mutta ihminen on sokea.
Se ei näe valoa,
ei toivon kajoa.
Ehkä ei olekaan toivoa.
On vain harhakuva
ja toivo suloinen.
Pieni hetki seesteinen;
hetki onnea ja rauhaa.
Ehkä jos uskon, niin löydän?
jos luotan, ehkä en pety?
Jos kaikki on vain harhaa...
olkoon se silloin täydellistä.
perjantai 10. heinäkuuta 2009
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Sulkakynä ja mustepullo
Istun tässä koneen ääressä ja vieressäni on kokonaan lasista tehty karahvi ja viskilasi. Sillä sitten pitäisi luoda oikean tunnelman kirjoittaa jotain todella hienoa ja taiteellista. Tosin tunnelma ei ole ollenkaan hyvä, koska karahvissa on aivan väärää litkua, nimittäin jotain ihmeen puolukkamehua... Tottakai siinä pitäisi olla jotain vahvempaa kuten punaviiniä tai viskiä tai jotain vastaavanalaista. Se että itse tietää virheen vie jo osan siitä oikeasta tunnelmasta jonnekin kaukaisuuteen. Tunnelmaa luomassa on tietysi himmeä valaistus ja rauhallinen romanttinen musiikki. Toivon tottakai kirjoitelmankin siis kulkevan suunnilleen samoilla urilla... Ikävä että valaistusta eivät tuo kynttilät joita siihen idylliin aikaan käytettiin vaan lattialamppu ja tietokoneen keinotekoinen valo tuovat omalla viehättävällä tavallaan nykyaikaisen olon ja siinä väistämättömässä tapauksessa eivät auta yhtään tuskallisessa luomistyössäni ja yrityksessäni luoda aitoa tunnelmaa tilanteeseen...
Kirjoittamiseen tottakai käytän sulkakynää ja mustepulloa, jonka muste tahraa käteni jos käytän vasenta ja siksi käsiala on käytännössä lukukelvotonta kun se on sutattu oikealla kädellä? Ei vaineskaan, vaan kirjoitan vaivattomasti ja siististi tietokoneella, josta ei edes unelmoitu silloin joskus kauan sitten kun vielä käytettiin sulkakyniä ja karahveja ja hienoja esineitä joita nykyään saa antiikkikaupasta tuhottoman korkeaan hintaan jos haluaa laatua. Silloin kynttilät oli tehty oikeasta vahasta ja kaikki tehtiin kunnolla. Nykyään mikään ei toimi ja kaikki valittavat ja mikään luksus ei ole hyvä. Minäkin valitan että kaikki on huonosti ja mikään ei toimi... On se maailma jännä.
Kun kallistan lasin huulilleni ja nielaisen sen pohjalla lilluneen punaisen aineen (ja nyt päästiin taas siihen romanttisene puoleen) kurkustani alas, ajattelen kuinka naamani vääntyisi irvistykseen jos se olisi aitoa tavaraa ja kuinka sillon toivoisin, että vesi olisi puhdasta juotavaksi. Kuinka silloin päivittelisinkään sitä, että illalla kynttilän valossa ei näe kirjoittaa hönkäsen pöläystä ja kaikki hyvät ideat menevät hukkaan iltamyöhällä tai sitten pilaan silmäni rasittamalla niitä liian pimeässä työskennellessäni. Olettaen tottakai, että olen saanut mitään kirjoitettua tai että minulla ylipäätänsä on mitä juoda jos vaikka olisinkin köyhä jonkun Heikintytär tai vastaavanlaista...
Jos siis tarkkaan ajatellaan, tämä on ehdottomasti parempi asetelma kuin voisi olla. Ja on sinällään oma hienoutensa juoda melkein mitä tahansa karahvista, jossa on kunnon tyylikäs korkki ja kaikkea. Loppujenlopuksi en edes muista miksi aloitin kirjoittamaan... Tiedän vain että minulla täytyi olla jokin hieno päämäärä jota kohti ehkä alussa kuljin ja jonka suunnan unohdin ennemmin tai myöhemmin. Tai sitten tällä ei alkujaankaan ollut mitään oikeaa suuntaa? Kuka tietää ja ketä oikeastaan edes kiinnostaa?
Kirjoittamiseen tottakai käytän sulkakynää ja mustepulloa, jonka muste tahraa käteni jos käytän vasenta ja siksi käsiala on käytännössä lukukelvotonta kun se on sutattu oikealla kädellä? Ei vaineskaan, vaan kirjoitan vaivattomasti ja siististi tietokoneella, josta ei edes unelmoitu silloin joskus kauan sitten kun vielä käytettiin sulkakyniä ja karahveja ja hienoja esineitä joita nykyään saa antiikkikaupasta tuhottoman korkeaan hintaan jos haluaa laatua. Silloin kynttilät oli tehty oikeasta vahasta ja kaikki tehtiin kunnolla. Nykyään mikään ei toimi ja kaikki valittavat ja mikään luksus ei ole hyvä. Minäkin valitan että kaikki on huonosti ja mikään ei toimi... On se maailma jännä.
Kun kallistan lasin huulilleni ja nielaisen sen pohjalla lilluneen punaisen aineen (ja nyt päästiin taas siihen romanttisene puoleen) kurkustani alas, ajattelen kuinka naamani vääntyisi irvistykseen jos se olisi aitoa tavaraa ja kuinka sillon toivoisin, että vesi olisi puhdasta juotavaksi. Kuinka silloin päivittelisinkään sitä, että illalla kynttilän valossa ei näe kirjoittaa hönkäsen pöläystä ja kaikki hyvät ideat menevät hukkaan iltamyöhällä tai sitten pilaan silmäni rasittamalla niitä liian pimeässä työskennellessäni. Olettaen tottakai, että olen saanut mitään kirjoitettua tai että minulla ylipäätänsä on mitä juoda jos vaikka olisinkin köyhä jonkun Heikintytär tai vastaavanlaista...
Jos siis tarkkaan ajatellaan, tämä on ehdottomasti parempi asetelma kuin voisi olla. Ja on sinällään oma hienoutensa juoda melkein mitä tahansa karahvista, jossa on kunnon tyylikäs korkki ja kaikkea. Loppujenlopuksi en edes muista miksi aloitin kirjoittamaan... Tiedän vain että minulla täytyi olla jokin hieno päämäärä jota kohti ehkä alussa kuljin ja jonka suunnan unohdin ennemmin tai myöhemmin. Tai sitten tällä ei alkujaankaan ollut mitään oikeaa suuntaa? Kuka tietää ja ketä oikeastaan edes kiinnostaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)