Sydämen sokeus

En kääntynyt katsomaan taakseni.
Montaa ajatusta en menneelle uhrannut.
Juoksin suoraan kohti paratiisia;
niin minä sen näin.
Katsoin suoraan eteeni,
vaikka tiesin kuilun olevan siellä jossain.

Huomaan tippuvani,
menneen ja olevan vilistävän edessäni.
Sokeudessani uskoin tästä selviäväni,
nyt en enää tiedä.
En voi kuin odottaa pohjaa
niin kuin silloin ennen.

Pohjalla tiedän mitä teen.
Ei ole montaa vaihtoehtoa.
Voin jäädä sinne tai nousta ylös.
Kummalle puolelle haluankaan?
Entiseen?
Yksinäisyyteen.
Vai paratiisiin?
Mutta paratiisissakin oli käärme.