"7 Days to the wolves" vol 2

Tuulen kosketus tuntui hyvältä kasvoilla ja mikään ei voisi vetää vertoja ratastamiselle. Janne tunsi kuinka jousi painoi hänen selässään jo oikein odotti että se jännitettäisiin kohti saalista. Janne kuvitteli mielessään, kuinka hän jännittäisi jousensa ratsailla ja tähtäisi nuolensa kohti pakoon juoksevaa peuraa. Se yrittäisi epätoivoisesti paeta, mutta pian nuoli iskeytyisi siihen ja tappaisi olentoparan mahollisimman nopeasti.

Hän ratsasti muita edellä ja nopeammin kuin toiset. Ruohikkoinen maa tömisi hänen hevosensa kavioiden alla ja auringon lasku pilkotti puiden lomasta. Tosin pian pitäisi pysähtyä jotta he voisivat lähteä jalkaisin metsään etsimään mahdollisia saaliita. Joten Janne vetti ratsunsa suitsia ja hillitsi sen kävelyvauhtiin. Muut olivat vielä kaukana takana ja odotellessaan että muut saisivat hänet kiinni, Janne tarkkaili ympäristöään siinä toivossa että näkisi jotain jota tähdätä nuolella. Hänen ilmeensä kirkaistui; hän kurotti alaspäin ja veti nuolen viinistä. Juoli asettui melkein itsestään oikealle kohdalle, Janne jännitti jousensa, tähtäsi hetken ja ampui. Nuoli syöksyi ja osui kahlaamon toisella puolella olevaan ahmaa ja se kaatui puoliksi pensaaseen, jota se ilmeisesti oli ollut tutkimassa. Hymy hiipi Jannen huulille ja hän pysäytti hevosensa hakeakseen saaliinsa toiselta rannalta. Oli parempi ensin odottaa muita ja sitten ylittää virta, koska maat Rijekan toisella puolen kuluivat muille ja sinne ei varsinaisesti ollut lupa mennä. Vaikka Jannen kaltaisia lainsuojattomia eivät sellaiset rajat estäneet, tietty varovaisuus ei koskaan ollut pahitteeksi.

Jo ampuessaan Janne oli kuullut lähestyvien kavioiden töminän ja pian olivat hänen kolme ystäväänsä paikalla ja he tiedustelivat mitä kohti Janne oli ampunut. Janne kertoi ahmasta ja he ylittivät virran ripeästi. Vesi oli kylmää ja heidän kengänpohjansa kastuivat virtaa ylittäessä. Toisella rannalla Janne hyppäsi ketterästi hevosensa selästä ja meni tutkimaan ampumaansa eläintä. Ahma makasi kuolleena, pää pusikossa ja Janne kohotti oksia nähdäkseen mitä ahma oikein oli tutkinut. Hänen huutonsa houkutteli muut kolme nuorukaista paikalle ja hekin kumartuivat katsomaan Janne olan yli mitä tämä oikein näki. Keskellä pusikkoa makasi nuori vaaleahiuksinen mies tajuttomana.
-Mitäs tälle tehdään? Janne katsahti tovereitaan kulma koholla.
-Siis onko se hengissä vielä? Eihän me sitä tuohonkaan voida jättäää... Vai voidaanko?
-Mitäköhän Tuomas sanoo jos tuodaan sille peurojen sijaan joku juippi pusikosta? Vanhin heistä, muita pitempi ja viksillä varustettu mies naurahteli taaimmaisena ja muut kääntyivät katsomaan häntä. Kysymys oli tottakai aiheellinen. He eivät tienneet kuka tämä nuorukainen oli ja olisiko turvallista viedä hänet luoliin.
-Eihän me voida sitä kumminkaan tähän jättää sehän kuolee vielä tai jotain... Tuskin tuollainen pätkä meille mitään mahtaa... Jannen äänensävy oli mietteliäs kun hän tarkasteli pusikossa makaavaa muukalaista. Tämä oli pienikokoinen ja vaatteista päätelleen melko varakas. Vaaleat hiukset olivat tahraantuneet otsata vuotavaan vereen. Havva ei ollut suurensuuri ja vuoto oli jo tyrehtynyt, mutta Jannen kävi sääliksi nuorta poloista.
-Otetaan se mukaan, ei me siinä varsinaisesti mitään hävitä. Palautetaan silmät sidottuna mistä löydettiinkin jos siitä ei ole hyötyä. Puhuja oli ryhmän nuorin, hieman ajattelematon punapää. Hänen siniset silmänsä katselivat nyt häntä, tajuttoman sijaan, tuijottavaa kolmikkoa.
-Mitä mä nyt sanoin? Hän naurahti kepeästi ja Janne pyöräytti silmiään leikillisesti.
-Et mitään. Kai meidän pitää ottaa tää mukaan. Jos vaikka nostetaan se mun satulan eteen ja Jani saa sitten jäädä vahtimaan hevosia ja tätä tyyppii kun me metsästetään, kun se niin halusi ottaa sen mukaan.
-Ei ole reilua! Mäkin haluan metsälle! Punapäinen Jani protestoi, mutta vastaan ei ollut sanomista. Löytynyt mies oli Jannen löydös ja hän päätti silloin mitä sille tehtäisiin.

Janne heitti ahman satulansa taakse ja kiinnitti sen siihen nahkahihnoilla tiukasti kiinni. Löydetyn nuorukaisen he nostivat yhdessä Jannen eteen satulaan ja sitten kaikki pääsivät uudestaan kahlaamaan hyiseen veteen. Toisella rannalla Janne alkoi pohtia, kannattiko ollenkaan pysähtyä metsästämään. Hän ei tarkemmin ajateltuna voinut jättää Jania yksin muukalaisen kanssa, joskin tajuttoman, istuskelemaan. Siinä oli omat vaaransa, jos muukalainen olisi vaikka vakooja. Kaikkein järkevintä olisi viedä muukalainen suoraan luoliin ja sitten palata metsästämään. Hevonen olisi jo liian väsynyt siinä vaiheessa, mutta hän voisi lähteä virittäämään muutaman ansan pupujusseille. Muuta pärjäisivät aivan hyvin ilman häntäkin. Ja silloin Janin ei tarvitsisi jäädä vahtimaan mitään vaan hänkin pääsisi metsällä; kaikki siis voittaisivat. Näitä ajatellessaan muut olivat kääntyneet katsomaan häntä.
-Joko mennään? Kysyi viiksekäs mies innokkaana pääsemään eteenpäin.
-Joo, mutta mun kannattaa kaiketi palata takaisin luolille... Janne virkkoi hitaasti, kuin ajatelleen samalla loppuun.
-Viemään tuo vai mitä?
-Joo kun kai se pitäsi saada hoitoon tai jotain... Janne vastasi kysyvästi. Etteköhän te saa pyydystettyä tarpeeksi ilman muakin vai mitä? Hän lisäsi vielä nauraen.

Lopulta heidän tiensä erkanivat. Muut jatkoivat matkaa suojaiseen korpeen, jonne he piilottivat ratsunsa lähtiessään metsään jouset valmiina ampumaan ja Janne palasi samaa reittiä takaisin joen vartta pitkin luolille. Takaisin meni tietysti paljon enemmän aikaa kuin menomatkaan ja aurinko oli jo ehtinyt laskea horisontin taakse, kun hän vihelsi luolan suulla. Ei mennyt pitkään, kun hänen ympärillään oli muutama mies ja naisia auttamassa. He nostivat yhä tajuttomana olevan miehen Jannen edestä satulasta ja kantoivat hänet sisään luolan uumeniin.

Sisällä eräässä peräkammarissa Tuomasta saattanut nainen puhdisti miehen haavan ja jäi vartioimaan tätä hiljaa. Varmuuden vuoksi Janne oli itse jäänyt vartioimaan miestä ja lähettänyt yhden 15 kesäisen pojan asettamaan muutaman ansan hänen puolestaan. Nyt hän istui yhdessä nurkassa hiljaa naista tuijottaen. Keskustelusta ei tulisi yhtään mitään, nainen oli syntynyt mykkänä ja oli Tuomaksen ansiota, että häntä ei oltu poltettu roviolla noitana. Pitkät kiharat virtasivat mustina kiehkuroina yli olkapäiden ja levollinen katse silmissään nainen kuroi umpeen muukalaisen matkaviittaa, joka oli ilmeisesti repeytynyt jossain välissä.

Aika kului ja Janne alkoi odotella Tuomasta saapuvaksi takaisin metsästysretkeltään. Yleensä heidän ei ollut tarvis matkata kovin kauas löytääkseen sopivaa riistaa. Eikä aikaakaan kun Janne jo kuuli vihellyksen ja hetkeä sen jälkeen verho oviaukon edess heilahti ja Tuomas astui peräkammariin rauhallinen ilme kasvoillaan.
-Mitäs täältä löytyy? Luulin että sitä lähdettiin metsästämään eikä pelastusretkelle? Marie voisitkos vähän väistää... Tuomas työnsi naisen hellasti pois edestään, jotta hän näkisi vuoteella makaavan nuorukaisen paremmin. Tuomaksen perässä tusina muutakin saapui kammariin ja osa joutui jäämään ulkopuolelle sen pienuuden takia. Kun kaikki olivat hetken tuijotelleet nukkuvaa hahmoa, hän yhtäkkiä liikahti ja tämän huulista purkautui muutama kirosana; ilmeisesti päätä särki hieman.